Elämänpuu on hyvä perusta ja siitä on hyvä lähteä
liikkeelle, jos haluaa tutustua omaan elämään ja tehdä sisäistä matkaa. Elämänpuusta käy esille, mitä elämä on nyt.
Kun miettii, mitä laittaa runkoon, mitä oksille jne. Siinä kannattaa olla
todella rehellinen itselle, jotta saa totuudenmukaisen tilanteen esille. Jos
ottaa mallia muista ja upottaa siihen omat asiat. Eipä toimi. Koska voi olla, että osalla puu täyttyy,
vaikka pelkästään työstä ja sen osa-alueista. Silloin avautuvat silmät
tarkastelemaan, että näinkö on. Onko hyvä näin ja onko tämä minun
elämäntarkoitukseni pelkästään? Jos näin on, niin mikäpä siinä. Kun saa
perusrungon tehtyä sitä on hyvä lähteä ajan kanssa päivittämään, kun syntyy
uusia ideoita ja ajatuksia. Tämähän ei ole pelkästään paperilla pyörittelyä ja
tekstin kirjoittelua, vaan tämähän tulee käytäntöön viedä ja usein se oivallus
alkaa omalla painollaan syntyä havahtumisien myötä. Tiedot tulevat vain sitten päivittää
paperille. Jos haluaa jatkossa lisää syvyyttä ja etsiä ns. onnellisuutta
enemmän, tämä ei enää silloin riittävä, koska tämä on kuitenkin malliltaan
enempi kaavamainen.
Elämänpuussa on mahdollista jättää käsittelemättä sellaisia
asioita, jotka ovat vähän arkoja asioita ja on tyytynyt vain siihen elämää,
mitä elää. Nämä asiat pystytään peittämään vielä elämänpuussa taka-alalle,
vaikka ne tiedostetaan, mutta niitä ei lähdetä niin syvällisesti
tarkastelemaan. Siihen sydänpuuhun siirtyminen on jossakin vaiheessa
kannattavaa. Siihen voi mennä vuosia, kuten minulla on mennyt. Prosessin
aloitin omasta tahdostani ja ilman mitään opuksia v. 2011, jolloin muutenkin
halusin muutosta elämääni ja siihen vapaa-ajan käyttöön. Aloitin innolla v.
2011, kunnes aloitin uudessa työssäni ja se vei mukanaan niin, että palasin
uudelle tähän juttuun v. 2013 syksyllä. Jolloin tunsin oloni tyhjäksi. Poika
oli jo edellisenä vuonna muuttanut kotoa pois ja viimeinen niitti oli, kun 11
vuotias Tessu-koira kuoli syyskuussa 2013. Minulla hävisi lenkkeilykaveri ja se
kaveri, joka rakasti minua pyyteettömästi. Voi niitä silmiä, joilla se viesti
asioita ja oli aina läsnä, kun tuntui sille. Monta itkua Tessu sai nähdä
vuosien varrella, kun niitä vuodatin metsäretkillä. Elämä ei ole aina ruusuilla
tanssimista. On paljon asioita, jotka askarruttavat elämässä. Ne on niitä
asioita, joita ei monesti hiiskuta suurella väelle, vaan ne jopa kätketään
tuonne sydämen syöverein kasaantumaan töhnäksi. Tähän liittyy myös se ainakin
omalla kohdallani, että kun antaa vielä kaikkensa ja silti ei saa kuin välillä
roskaa niskaan. Lisäksi ei saa vastauksia, mikä mättää. On se hirveätä. Ne voivat liittyä työhön, vapaa-ajan
harrasteisiin, parisuhteeseen ja niitä voi olla yhtä aikaa, vaikka useampi
kerralla menossa. Surujen ja vaikeiden asioiden keskellä on vain mentävä
eteenpäin ja työssä käytävä ja hymyiltävä.
Palataan v. 2011 syksyyn, jolloin Niko (poika) vinkkasi
minulle, että äiti nyt on aika mennä Facebook. Siellä on kaikki sinut kaverit
melkein ja pääset heille kirjoittelemaan. Minä mietin, että mitä minä kirjoitan
ja miten rohkenen ilmaista asioita. En vain pelkästään haluaisi kirjoittaa
periaatteella, että kävin kirjastossa ja söin. Vaan jotakin muutakin haluaisin
kertoa. Niin minä päätin mennä Facebook ja perustin pienen E-ryhmän suojattuna,
jossa aloin vuodattaa tätä Elämänpuu teoriaani ja tarinoita läpi. Niitä syntyi
paljon. Pikku hiljaa aloin siitä ajan kanssa kirjoittaa tekstiäni yleiselle
tasolle Facebook, mutta vain kaikille Facebook hyväksytyille kavereille. Siinä
tuli mukana valokuvaaminen ja kuvitus voimakkaasti.
Jälleen kerran Niko (poika) sanoi, että äiti sinulla syntyy
tuota tekstiä aika paljon. Pitäisikö äiti perustaa blogi, jonne kirjoittaisit
näitä asioita. Niin minä perustin blogin marraskuussa 2014. Sen myötä rohkenin
laittaa tekstit ja kuvat julkiseksi sekä blogiin, että Facebook ja sillä tiellä
nyt mennään eteenpäin. Päivitin elämänpuutani useita kertoja v. 2014 aikana,
kunnes viimeisimmän version julkaisin blogin runkona. En tiedä, mistä se tuli niin vauhdilla
loppuvuodesta paine, että elämänpuun täytyy nyt, jos koskaan muuttua sydänpuuksi
tai sydämeksi. Se oli tehtävä näin. Kuten sanoin jo tuossa aiemmin, että tämä
ei ole pelkkää kirjoittamista, vaan kun puhutaan omasta sisäisestä matkasta
elämänpuuna ja myöhemmin sydänpuuna. Sen tulee toimia myös käytännössä, jotta
siitä on oikeasti hyötyä. Tavallaan kirjoittaminen antaa siihen lisää voimaa ja
tehokkuutta. Kirjoittaessa voi syntyä ihan luonnostaan merkittäviä oivalluksia
ja ainakin tämä näyttää minun kohdalla toimivan erittäin hyvin. Seuraavaksi
tulee analysointia sydänpuusta, jota olen vähän aikaa työstänyt. Jotta ei
tulisi väärä käsitys lukijoille, en minä näitä asioita jatkuvasti vatkaa. Vaan
tulee hetkiä jolloin, minua kuin sysättäisiin kirjoittamaan. Näin se toimii
minulla ja muuna aikana keskityn milloin työhön, milloin mihinkin muuhun.
Taidan olla tässä hetkessä elävä ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti