lauantai 24. tammikuuta 2015

Mistä sai elämänpuuajatus alkunsa ja miten se toimii?

Elämänpuu on hyvä perusta ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle, jos haluaa tutustua omaan elämään ja tehdä sisäistä matkaa.  Elämänpuusta käy esille, mitä elämä on nyt. Kun miettii, mitä laittaa runkoon, mitä oksille jne. Siinä kannattaa olla todella rehellinen itselle, jotta saa totuudenmukaisen tilanteen esille. Jos ottaa mallia muista ja upottaa siihen omat asiat. Eipä toimi.  Koska voi olla, että osalla puu täyttyy, vaikka pelkästään työstä ja sen osa-alueista. Silloin avautuvat silmät tarkastelemaan, että näinkö on. Onko hyvä näin ja onko tämä minun elämäntarkoitukseni pelkästään? Jos näin on, niin mikäpä siinä. Kun saa perusrungon tehtyä sitä on hyvä lähteä ajan kanssa päivittämään, kun syntyy uusia ideoita ja ajatuksia. Tämähän ei ole pelkästään paperilla pyörittelyä ja tekstin kirjoittelua, vaan tämähän tulee käytäntöön viedä ja usein se oivallus alkaa omalla painollaan syntyä havahtumisien myötä. Tiedot tulevat vain sitten päivittää paperille. Jos haluaa jatkossa lisää syvyyttä ja etsiä ns. onnellisuutta enemmän, tämä ei enää silloin riittävä, koska tämä on kuitenkin malliltaan enempi kaavamainen.

Elämänpuussa on mahdollista jättää käsittelemättä sellaisia asioita, jotka ovat vähän arkoja asioita ja on tyytynyt vain siihen elämää, mitä elää. Nämä asiat pystytään peittämään vielä elämänpuussa taka-alalle, vaikka ne tiedostetaan, mutta niitä ei lähdetä niin syvällisesti tarkastelemaan. Siihen sydänpuuhun siirtyminen on jossakin vaiheessa kannattavaa. Siihen voi mennä vuosia, kuten minulla on mennyt. Prosessin aloitin omasta tahdostani ja ilman mitään opuksia v. 2011, jolloin muutenkin halusin muutosta elämääni ja siihen vapaa-ajan käyttöön. Aloitin innolla v. 2011, kunnes aloitin uudessa työssäni ja se vei mukanaan niin, että palasin uudelle tähän juttuun v. 2013 syksyllä. Jolloin tunsin oloni tyhjäksi. Poika oli jo edellisenä vuonna muuttanut kotoa pois ja viimeinen niitti oli, kun 11 vuotias Tessu-koira kuoli syyskuussa 2013. Minulla hävisi lenkkeilykaveri ja se kaveri, joka rakasti minua pyyteettömästi. Voi niitä silmiä, joilla se viesti asioita ja oli aina läsnä, kun tuntui sille. Monta itkua Tessu sai nähdä vuosien varrella, kun niitä vuodatin metsäretkillä. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. On paljon asioita, jotka askarruttavat elämässä. Ne on niitä asioita, joita ei monesti hiiskuta suurella väelle, vaan ne jopa kätketään tuonne sydämen syöverein kasaantumaan töhnäksi. Tähän liittyy myös se ainakin omalla kohdallani, että kun antaa vielä kaikkensa ja silti ei saa kuin välillä roskaa niskaan. Lisäksi ei saa vastauksia, mikä mättää. On se hirveätä.  Ne voivat liittyä työhön, vapaa-ajan harrasteisiin, parisuhteeseen ja niitä voi olla yhtä aikaa, vaikka useampi kerralla menossa. Surujen ja vaikeiden asioiden keskellä on vain mentävä eteenpäin ja työssä käytävä ja hymyiltävä.

Palataan v. 2011 syksyyn, jolloin Niko (poika) vinkkasi minulle, että äiti nyt on aika mennä Facebook. Siellä on kaikki sinut kaverit melkein ja pääset heille kirjoittelemaan. Minä mietin, että mitä minä kirjoitan ja miten rohkenen ilmaista asioita. En vain pelkästään haluaisi kirjoittaa periaatteella, että kävin kirjastossa ja söin. Vaan jotakin muutakin haluaisin kertoa. Niin minä päätin mennä Facebook ja perustin pienen E-ryhmän suojattuna, jossa aloin vuodattaa tätä Elämänpuu teoriaani ja tarinoita läpi. Niitä syntyi paljon. Pikku hiljaa aloin siitä ajan kanssa kirjoittaa tekstiäni yleiselle tasolle Facebook, mutta vain kaikille Facebook hyväksytyille kavereille. Siinä tuli mukana valokuvaaminen ja kuvitus voimakkaasti.

Jälleen kerran Niko (poika) sanoi, että äiti sinulla syntyy tuota tekstiä aika paljon. Pitäisikö äiti perustaa blogi, jonne kirjoittaisit näitä asioita. Niin minä perustin blogin marraskuussa 2014. Sen myötä rohkenin laittaa tekstit ja kuvat julkiseksi sekä blogiin, että Facebook ja sillä tiellä nyt mennään eteenpäin. Päivitin elämänpuutani useita kertoja v. 2014 aikana, kunnes viimeisimmän version julkaisin blogin runkona.  En tiedä, mistä se tuli niin vauhdilla loppuvuodesta paine, että elämänpuun täytyy nyt, jos koskaan muuttua sydänpuuksi tai sydämeksi. Se oli tehtävä näin. Kuten sanoin jo tuossa aiemmin, että tämä ei ole pelkkää kirjoittamista, vaan kun puhutaan omasta sisäisestä matkasta elämänpuuna ja myöhemmin sydänpuuna. Sen tulee toimia myös käytännössä, jotta siitä on oikeasti hyötyä. Tavallaan kirjoittaminen antaa siihen lisää voimaa ja tehokkuutta. Kirjoittaessa voi syntyä ihan luonnostaan merkittäviä oivalluksia ja ainakin tämä näyttää minun kohdalla toimivan erittäin hyvin. Seuraavaksi tulee analysointia sydänpuusta, jota olen vähän aikaa työstänyt. Jotta ei tulisi väärä käsitys lukijoille, en minä näitä asioita jatkuvasti vatkaa. Vaan tulee hetkiä jolloin, minua kuin sysättäisiin kirjoittamaan. Näin se toimii minulla ja muuna aikana keskityn milloin työhön, milloin mihinkin muuhun. Taidan olla tässä hetkessä elävä ihminen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti