Tarina: Mitä tunnen ja aistin

Tämän olen kirjoittanut 24.2.2014 ja osui silmääni ja ajattelin siirtää tänne blogiin.

Mitä tunnen ja aistin

Astun lehtometsään, jossa kasvaa vihreitä lehtipuita. Aurinko kuultaa puiden lomasta. Ilma on happirikasta ja helppoa hengittää. Tunnen kehollani hiljalleen valuvia elämänpisaroita. Istahdan metsän uumeniin ja katselen ympärilleni. Havahdun maassa kukkiviin valkovuokkoihin ja tunnen alkukesän tuoksun kehossani. Katseeni siirtyy hiljalleen kauempana olevaan solisevaan puroon. Hiljaisuus valtaa kehoni ja tunnen yhä syvemmän rauhan. Kuulen puiden oksien rapsahtelevan ja näen oksalla istuvia lintuja, jotka sirkuttelevat kauniisti alkukesän viestejä. Luonto on puhjennut elämään ja minä elän luonnon rytmiä kuunnellen. Auringonvalo osuu poskelleni ja koen lämmön virtaavan vapaasti kehossani. Leijun hiljalleen luonnon sävelissä.

Katseeni palaa takaisin solisevaan puroon ja näen siellä kermamaisesti muodostuneita vaahtopilviä. Kävelen kohti puroa hyppelehtien kevyesti kiviä pitkin. Laskeudun hitaasti kohti vaahtopilviä ja upotan käteni vaahtoihin ja pyöräytän käsivarsilleni luonnon muodostamaa kylpyvaahtoa. Tunnen kehollani värähdyksiä ja tunnen oloni puhdistuneeksi.

Jatkan hiljalleen matkaa ja saavun lähteelle. Ojennan ”peilarin” kohti lähdettä ja näen lähteestä peilaavan onnellisen ja hyvän olon saavuttaneen naisen. Istahdan lähteen vierellä olevaan mättäälle. Otan repustani voileivät ja laitan peilarista mukiin lähdevettä. Nautin kaikessa rauhassa eväät ja lähdeveden. Tunnen oloni vapautuneeksi ja rentoutuneeksi. Olen läsnä ”tässä ja nyt”. Kehoni kiittää ja mieleni kiittää. Kiitos Päivi, tämä matka oli ihana.  

Mitä on kaksoisliekki? Miten toimisi sydänpuussa?

Onko teistä kukaan miettinyt, että on olemassa myös tällainen suhde kuin kaksoisliekki. Se on juttu se. Sitä kannattaa haaveilla ja odottaa, josko se joskus osuu kohdalleen. Voi olla, että sitä ei edes koskaan kohtaa, koska tämä suhde on niin ihmeellinen juttu, kun voi olla. Aina voi toivoa. Silloin, jos on näin. Sanon kaikille, että mentävä on, jos sellainen osuus kohdalleen. Se on nimittäin niin aito suhde, kun voi olla. Se on parasta, mitä sydänpuussa voisi ihminen kokea, aitoa ja pyyteetöntä lämmintä rakkautta. Todella kaunista.

Tässä vähän tietoa tällaisesta suhteesta osui tuolla Internetissä silmiini ja pisti miettimään:

Kun kaksoisliekit kohtaavat, se on jotain ihmeellistä, ettei sitä voi ennen kokemusta käsittää. Näiden välillä vallitsee täysi yhteisymmärrys, pyyteetön rakkaus, uskollisuus ja telepatia. Jos he riitelevät, se on rakentavaa. Kun he rakastelevat, he kokevat olevansa yhtä kehoa ja mieltä. Vaikka he tuntevat tulleensa toisen myötä eheiksi, he eivät ole riippuvaisia toisistaan. He ovat olleet kokonaisia aikaisemmin ja he ovat löytäneet toisen kokonaisen luodakseen jotain suurempaa yhdessä.

Kaksoisliekkien päätyminen yhteen on yleensä monimutkainen prosessi ja he tapaavat epätavallisissa olosuhteissa. Ennen sitä heidän on ehkä ollut mahdotonta tavata. Toinen on voinut asua ulkomailla. Toinen on ollut naimisissa. Vaikeuden vastapainona voi olla suoranainen universumin yhteen puskeminen. Kaksoisliekkisuhde on niin sanoinkuvaamattoman seesteinen ja onnellinen.

Kaksoisliekkinä sinulla ei ole vaihtoehtoja, voit kieltää ja paeta, mutta pitkälle et pääse, sillä kun olet kohdannut liekkisi alkaa maailmankaikkeus toimia ja järjestellä asioita. Joudut kohtaamaan kaiken menneisyydestä ja omat vääristyneet ajatusmallisi ja päästämään irti. Kaikki karmiset suhteet on käytävä läpi. 

Sinua autetaan tästä, kun kaksoisliekkien tunnistaminen on tapahtunut, molempien kundaliinienergia heräilee. Sinun chakrojasi puhdistetaan erityisesti sakraali/seksuaalichakra sekä sydänchakraa, jota autetaan avautumaan suuremmalle rakkaudelle. Kaksoisliekki suhde on henkinen, intuitiivinen, telepaattinen ja se on myös hyvin seksuaalinen suhde, jonka onnistuakseen tulee olla täysin vapaa egosta. Kaksoisliekeillä on ollut joitakin edellisiä elämiä yhdessä, jotka yleensä ovat päättyneet traagisesti toisen kuolemaan. Liekkien sydämen side on ikuinen, eikä sitä voi katkaista. Kaksoisliekkejä sinulla on vain yksi, se – ONLY ONE. Vaikka olisit erossa kaksoisliekistä voit tuntea tämän siteen ja hänen läsnäolonsa. 

Tänä aikana yhä useampi tulee kohtaamaan oman kaksoisliekkinsä sekä myös elämään hänen kanssaan, sillä ne jotka ovat inkarnoituneet maapallolle yhdessä kaksoisliekkinsä kanssa, on myös tarkoitus yhdistyä jälleen elääkseen harmoniassa ja rakkaudessa.

Jos joku kiinnostuu aiheesta enemmän: tässäpä on yksi linkki:

http://joline-nonparelli.blogspot.fi/2012/06/pyha-seksuaalisuus-luomisen-perusvoimat.html

Sydänpuu ja sen syntyminen

Aluksi. Minulla on kummallinen tunne, että minua on ohjattu rakkaudelliseen sydänpuuhun tuolta ylhäältä käsin. Minä en ole näin mitään teorioita lukenut ja kopioinut, vaan nämä syntyvät ihan luonnostaan ja aina sopivan ajan tultua. Täytyy sanoa, että tämä on suoraan sydämestä lähtevää voimaa. Onko jopa jumalaista pyhää voimaa, en osaa varmaksi sanoa. Tähän täytyy olla jokin yhdistävä tekijä ja selitys, joka ohjasi minua tälle polulle. Konkreettisia asioita, mitä olen havainnut, miten minua ohjataan. On seuraavia: olen alkanut entistä enemmän liikkua luonnossa silmät auki. Ne lukuisat sydämet, joita on osunut luonnossa liikkuessa useita kertoja, lienevät yksi viesti asiasta minulle. Kuuntele sydäntäsi. Näen myös, että isän riutuminen ja kuoleminen ovat ehkä kytkeytyneet myös tähän prosessiin mukaan. Siinähän tullaan usein kuolevan ihmisen lähellä myös ajatuksiin, miten rajallista ihmisen elämä on ja mitä elämä on ja mitä elämältä haluaa, kun on täällä maan päällä. Tahdonko elää vai kuolla ns. pystyyn, kuten aiemmin tuolla kirjoituksissani kerroin. Onko elämässäni kaikki se sisältö, mikä tuo minulle hyvää oloa ja onnellisuutta. Ovatko ne oikeasti kohdallaan? Nämä on isoja asioita, joihin monesti ei pysähdytä kuin vasta tilanne on riistäytynyt ns. käsistä. Tässä tapauksessa on viestinä vain ”kuuntele sydäntäsi”.

Sydänpuussa, kun kaikki on yhtä. Sinne sijoittuu kaikki eli muistot, unelmat, harrastukset (kaikki mitä on), ystävät, läheiset, työt (elämäntehtävät), runko (valo, ilma, vesi, ravinto, liikunta, uni ja lepo, luonto) ja näköjään tähän tulee rakas. Jos tämä olisi elämänpuu, siinä lukisi todennäköisesti puoliso, mutta sydänpuuhun ei käy. Se on vain käsite, mutta mitä on sen sisällä. Sana rakas on jo kuvaavampi sana. Parhaimmillaan se olisi kaksoisliekki. Tähän aiheeseen palaan erillisessä kirjoituksessa.

Tämä sydänpuu avaa uusia mahdollisuuksia, avartaa, lisää luovuutta, mutta tuo paljon haastetta mukanaan. Siihenpä liittyy viimeaikaiset tunnetilat, jotka on ollut välttämätön poistaa elämästä, jos elämä yleensä voi jatkua elämänä, eikä sen kuvituksena. Tämä malli on aika raadollinen loppujen lopuksi, tämä ei anna mahdollisuutta huijata itseään, vaan pistää kuuntelemaan sydäntä ihan oikeasti. Voin sanoa, että rankkaa on, kun oma sydän alkaa tuottaa tietoa, missä mennään. Tämä nostaa pintaan asioita, jotka ovat vain olleet, mutta miten ne ovat toimineet, se onkin jo toinen juttu. Mielestäni sydänpuuta ei kannata lähteä työstämään esim. silloin kun on kriisivaihe ja terveys heikko, vaan silloin on parasta aloitella elämänpuulla, kuten minä tein aikanaan ja vaan edetä pikku hiljaa eteenpäin. On aika siirtyä sydänpuuhun, se vaatii hyvää fyysistä että henkistä tasapainoa, rohkeutta ja voimaa. Jos nämä ovat kohdallaan, kyllä, sydänpuu kannattaa ottaa käyttöön ja kestää sen tuomat riskit ja epävarmuus sitä työstettäessä. Jos elämässä ei ota mitään riskejä, niin sitten elämä valuu käsistä. On turha toivoa mitään muutosta elämään, jos ei ole valmis. Jos halua tulla enemmän onnellisemmaksi, kyllä riski kannattaa ottaa. Sydänpuu parantaa elämänlaatua ja tuo paljon uutta elämään, mutta vie myös mukanaan sellaista, jota ei ole tarve enää pitää mukana. Poistaa niitä rajapintoja ja kaavoja ja luo vapautta elää.

Mitä nyt vielä tästä sydänpuusta kertoisin, omalla kohdallani odottavan aika on pitkä, mihin suuntaan maailmankaikkeus ohjaa viemään eteenpäin tässä puussani. Tulevatko esim. tulevaisuudessa uudet työt jne.. Kaikki ajallaan..

Yhden asian vielä ottaisin esille, tässä sydänpuussa olisi nimittäin parasta elämänkumppanina kaksoisliekki. Onko se mahdollista? Kohtaako sitä koskaan tässä elämässä? Onhan se mahdollista, mutta ei niitä joka osalta tipahda eteen. Se ei ole aina mahdollista ja siihen vaadita vielä sellaista, että se toinen kaksoisliekki on samassa tilassa, jolloin maailmankaikkeus alkaa ohjailla elämää yhteen. Tämä on mielenkiintoinen aihe ja tähän palaa ihan erillisellä kirjoituksellani.  Päätän tällä erää tämän pohdinnan sydänpuusta tähän ja palailen aina matkan varrella uudestaan aiheeseen.

Mistä sai elämänpuuajatus alkunsa ja miten se toimii?

Elämänpuu on hyvä perusta ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle, jos haluaa tutustua omaan elämään ja tehdä sisäistä matkaa.  Elämänpuusta käy esille, mitä elämä on nyt. Kun miettii, mitä laittaa runkoon, mitä oksille jne. Siinä kannattaa olla todella rehellinen itselle, jotta saa totuudenmukaisen tilanteen esille. Jos ottaa mallia muista ja upottaa siihen omat asiat. Eipä toimi.  Koska voi olla, että osalla puu täyttyy, vaikka pelkästään työstä ja sen osa-alueista. Silloin avautuvat silmät tarkastelemaan, että näinkö on. Onko hyvä näin ja onko tämä minun elämäntarkoitukseni pelkästään? Jos näin on, niin mikäpä siinä. Kun saa perusrungon tehtyä sitä on hyvä lähteä ajan kanssa päivittämään, kun syntyy uusia ideoita ja ajatuksia. Tämähän ei ole pelkästään paperilla pyörittelyä ja tekstin kirjoittelua, vaan tämähän tulee käytäntöön viedä ja usein se oivallus alkaa omalla painollaan syntyä havahtumisien myötä. Tiedot tulevat vain sitten päivittää paperille. Jos haluaa jatkossa lisää syvyyttä ja etsiä ns. onnellisuutta enemmän, tämä ei enää silloin riittävä, koska tämä on kuitenkin malliltaan enempi kaavamainen.

Elämänpuussa on mahdollista jättää käsittelemättä sellaisia asioita, jotka ovat vähän arkoja asioita ja on tyytynyt vain siihen elämää, mitä elää. Nämä asiat pystytään peittämään vielä elämänpuussa taka-alalle, vaikka ne tiedostetaan, mutta niitä ei lähdetä niin syvällisesti tarkastelemaan. Siihen sydänpuuhun siirtyminen on jossakin vaiheessa kannattavaa. Siihen voi mennä vuosia, kuten minulla on mennyt. Prosessin aloitin omasta tahdostani ja ilman mitään opuksia v. 2011, jolloin muutenkin halusin muutosta elämääni ja siihen vapaa-ajan käyttöön. Aloitin innolla v. 2011, kunnes aloitin uudessa työssäni ja se vei mukanaan niin, että palasin uudelle tähän juttuun v. 2013 syksyllä. Jolloin tunsin oloni tyhjäksi. Poika oli jo edellisenä vuonna muuttanut kotoa pois ja viimeinen niitti oli, kun 11 vuotias Tessu-koira kuoli syyskuussa 2013. Minulla hävisi lenkkeilykaveri ja se kaveri, joka rakasti minua pyyteettömästi. Voi niitä silmiä, joilla se viesti asioita ja oli aina läsnä, kun tuntui sille. Monta itkua Tessu sai nähdä vuosien varrella, kun niitä vuodatin metsäretkillä. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. On paljon asioita, jotka askarruttavat elämässä. Ne on niitä asioita, joita ei monesti hiiskuta suurella väelle, vaan ne jopa kätketään tuonne sydämen syöverein kasaantumaan töhnäksi. Tähän liittyy myös se ainakin omalla kohdallani, että kun antaa vielä kaikkensa ja silti ei saa kuin välillä roskaa niskaan. Lisäksi ei saa vastauksia, mikä mättää. On se hirveätä.  Ne voivat liittyä työhön, vapaa-ajan harrasteisiin, parisuhteeseen ja niitä voi olla yhtä aikaa, vaikka useampi kerralla menossa. Surujen ja vaikeiden asioiden keskellä on vain mentävä eteenpäin ja työssä käytävä ja hymyiltävä.

Palataan v. 2011 syksyyn, jolloin Niko (poika) vinkkasi minulle, että äiti nyt on aika mennä Facebook. Siellä on kaikki sinut kaverit melkein ja pääset heille kirjoittelemaan. Minä mietin, että mitä minä kirjoitan ja miten rohkenen ilmaista asioita. En vain pelkästään haluaisi kirjoittaa periaatteella, että kävin kirjastossa ja söin. Vaan jotakin muutakin haluaisin kertoa. Niin minä päätin mennä Facebook ja perustin pienen E-ryhmän suojattuna, jossa aloin vuodattaa tätä Elämänpuu teoriaani ja tarinoita läpi. Niitä syntyi paljon. Pikku hiljaa aloin siitä ajan kanssa kirjoittaa tekstiäni yleiselle tasolle Facebook, mutta vain kaikille Facebook hyväksytyille kavereille. Siinä tuli mukana valokuvaaminen ja kuvitus voimakkaasti.

Jälleen kerran Niko (poika) sanoi, että äiti sinulla syntyy tuota tekstiä aika paljon. Pitäisikö äiti perustaa blogi, jonne kirjoittaisit näitä asioita. Niin minä perustin blogin marraskuussa 2014. Sen myötä rohkenin laittaa tekstit ja kuvat julkiseksi sekä blogiin, että Facebook ja sillä tiellä nyt mennään eteenpäin. Päivitin elämänpuutani useita kertoja v. 2014 aikana, kunnes viimeisimmän version julkaisin blogin runkona.  En tiedä, mistä se tuli niin vauhdilla loppuvuodesta paine, että elämänpuun täytyy nyt, jos koskaan muuttua sydänpuuksi tai sydämeksi. Se oli tehtävä näin. Kuten sanoin jo tuossa aiemmin, että tämä ei ole pelkkää kirjoittamista, vaan kun puhutaan omasta sisäisestä matkasta elämänpuuna ja myöhemmin sydänpuuna. Sen tulee toimia myös käytännössä, jotta siitä on oikeasti hyötyä. Tavallaan kirjoittaminen antaa siihen lisää voimaa ja tehokkuutta. Kirjoittaessa voi syntyä ihan luonnostaan merkittäviä oivalluksia ja ainakin tämä näyttää minun kohdalla toimivan erittäin hyvin. Seuraavaksi tulee analysointia sydänpuusta, jota olen vähän aikaa työstänyt. Jotta ei tulisi väärä käsitys lukijoille, en minä näitä asioita jatkuvasti vatkaa. Vaan tulee hetkiä jolloin, minua kuin sysättäisiin kirjoittamaan. Näin se toimii minulla ja muuna aikana keskityn milloin työhön, milloin mihinkin muuhun. Taidan olla tässä hetkessä elävä ihminen.

Blogikirjoitus aiheesta: Vapautuminen

Nyt taitaa tulla se tähän asteisen blogin kaikista oleellisin asia minulle sisäisellä polullani kohti vapautumista. Tänään tapahtui minun sisäisessä kehityksessäni jotakin uraauurtavaa. Nyt lähestyn sisäisellä matkallani tällä erää ihan sitä keihään kärkipäätä. Tämä pää näyttää olevan se minun vaikein kipukynnys, johon aina törmään toistamiseen elämämatkallani. Nimittäin aihe on kateus ja kateelliset ihmiset. En osaa suojautua tältä asialta ollenkaan, kun itse en pysty kadehtimaan ketään ja puukottamaan selkään. Siinäpä se taitaa olla, että otan asiat liian raskaasti. Tähän asti olen toiminut niin, että annan periksi ja väistyn takaviistoon vasemmalle.

Kateelliset ihmiset mustamaalaavat toisia selän takana. Kasvotusten kateelliset saattavat jopa imarrella kateuden kohdetta vuolaasti ja epäaidon tuntuisesti. Yrittävät kai näin peittää kateuttaan?
Kateelliset etsivät toisesta huonoja puolia ja yrittävät ehkä saada muutkin huomaamaan nämä huonot puolet. Yrittävät mielessään ja ehkä avoimestikin mitätöidä asian, jota toisessa kadehtivat, takertumalla kateuden kohteen huonoihin puoliin. Onko sanonta, että ”katteus vie kalakki veestä”

On se vain niin sairasta, jos ihminen tai ihmiset näkevät kateutta toisten ihmisten menestykseen tai onneen, eikä keskitytä siihen mitä voisi tehdä itse parantaakseen omaa tilaansa. Täytynee kääntää omalla kohdallani eduksi tämä, että on rikkaus pystyä olemaan onnellinen toisen puolesta, joka on saanut jotain hyvää. Ei ole pätkäkään kiinnostunut kylvämään kateuden siementä, sehän on todella kuluttavaa. Toisekseen, kun ei kiinnosta velloa toisten asioita ja tässäpä onkin aasinsilta siihen, että minua on sanottu erittäin luotettavaksi ihmiseksi, vaikka muuten olen luonteeltani avoin. Minuun voi luottaa täysillä. Kertoneehan työurani siitä jo välähdyksiä, kun työsuhteet ovat olleet: poliisilaitos, puolustusvoimat, työhallinto, sosiaalitoimi, pankki, oppilaitos, kauppa, yhdistykset ja seurakunta vuosien varrella.

On se myös kuluttavaa saada sitä kateutta niskaan. Onneksi on selviytyjä tyyppi ja monista vuosien mittaan olemista kateuden karikoista on jo tullut selvittyä liittyipä ne työhön, kotiin, vapaa-aikaan tai mihin vaan. Arinpaikka minussa on ollut näköjään tämä toisten ihmisten kateus. Tällä on saanut minut tähän asti lytättyä täysin maahan ja luopumaan unelmista, haaveista ja toiveista. Eli toiveet ovat jääneet vain toiveasteelle ja toteutus ei ole aina tullutkaan, jos matkalle on osunut sopivasti ihmisten kateutta. Minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aseita tähti-ihmisenä ymmärtää tällaista touhua. Kun olen itse vapaa kuin taivaan lintu.

Mitähän tämä maailma olisikaan ilman kateutta, olisiko se paratiisi. Toivottavasti sitä kohti joskus kuljemme. Minä kuljen nyt kohti vapauden tietä ja en murehdi enää toisten sanomiasi jääkööt ne omaan arvoonsa. Monesti ne, jotka ruokkivat niitä eivät edes tiedä todellisuutta ja sitä, miten paljon moni ihminen on saattanut tehdä työtä esim. menestykseen tai onnen eteen.

Nyt tämä tyttö päättää tehdä täyskäännöksen ja nyt se tapahtui. Nyt se on ohi, minua ei tästä päivästä alkaen enää lytätä maahan. Päivi pistää pään pystyyn ja selän suoraksi. Matka jatkuu kevein askelin eteenpäin. Olen saavuttanut itsessäni jotakin ainutlaatuista, josta kannattaa pitää hyvää huolta. Tärkeintä lienee, että itselle on kuitenkin puhdas omatunto, että ei kadehdi itse muita. Ei minua oikeasti kiinnosta velloa muiden asiat.  Näkee sitten aikanaan, mitä kaikkea tämä antaa minulle elämään.

Nyt haaveilen jostakin aivan uudesta harrastuksesta, mutta mitä se on. Niin en ole vielä tietoinen. Se pitää olla sellaista vapaata meininkiä, jossa minä en vain tee.. tee… Nyt minulla tuntuu olevan energiaa, vaikka muille jakaa. Voisinko sanoa varovasti, että olen elämäni kunnossa. Toivon, että risukot ovt nyt polettu taakse ja niille en enää anna tilaa hengittää. Tässä käyttäisin Kaija Koon laulua ”Vapaa”.

Mä olen kyllästynyt niihin voimiin, jotka ohjailee mun elämää, jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa. En tiedä, onko se väärin, kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan, sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii. Joku mua piteli siinä, se oli niin kamalan vahva, eikä se halunnut päästää irti. Melkein kuin lihaa ja verta, suurempi vuoria, merta, se sellaiseksi kasvoi mun päässä. En odota yllätystä, en pidätä hengitystä. Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin, mun pakoni loppuun juostu on. En mä rohkea oo, enkä kuolematon, mut mä tiedän vaan sen, minkä sydän on tiennyt kauan; Tää mun pakoni loppuun juostu on. En aio tuntea pelkoo, vaikka pelkään, et se ei oo musta kii, mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi. Mä aion antaa sen kuolla, en enää anna sille tilaa hengittää, mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää. …….Mä valitsin juosta, koska luulin, etten osaisi muuta. En enää tunnista itseäni tuosta, se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan. En odota yllätystä, en pidätä hengitystä. Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin, mun pakoni loppuun juostu on. En mä rohkea oo, enkä kuolematon, mut mä tiedän vaan sen, minkä sydän on tiennyt kauan; Tää mun pakoni loppuun juostu on.

Olenkin vaiheessa nimeltä: vapautuminen ja jatkossa voin mm. kirjoitella aiheesta, miltä tuntuu olla vapautunut ja katsella elämää avoimin ja luottavaisin silmin huomista kohti. Maailmassa täytyy juuri nyt tapahtua jotakin todella hyvää. Pyörä on täytynyt lähteä pyörimään oikeaan suuntaan ja tuoden avaimen onneen. Nyt on hyvä olon tunne ja sädehtivä kehä ympärilläni.

Siitä syntyy elämänmittainen eheytymispolku, kunnes sen aika on täällä maalla päällä päätyttyä ja siirtyä katselemaan taivaan tähtiä ja helminauhaa.

Rakkaudella, lämmöllä ja ystävyydellä Päivi

Sydänpuu alkaa saavuttaa keihään kärjen – avautuminen

Sydänpuu alkaa saavuttaa keihään kärjen – avautuminen

Aivan, se on sitten tämä aamu 18.1.2015, kun vuodatan tämän tekstin maailman kaikkeuteen. Nyt on tullut sen aika, koska itku virtaa vuolaana ja sydämeni sen näin sanoo. Tämä sisäinen matka on todella antoisa, mutta myös omalta osaltaan rankka. Ellei tätä polkua olisi lähtenyt kulkemaan. Voin sanoa suoraan, että olisin kohta kuollut pystyyn. 

Tarkoitan, että elämä ei ollutkaan elämä, vaan sen kuvitus. Elämän tulee tuntua elämältä, kuten laulussa sanotaan: eläköön elämä. Kun taistelet omaa sisintä ja sydäntä vastaan se on kaikista pahinta, mitä voi itselle voi tehdä. Syyhän tässä on pitkälti siitä, että maailmassa opetetaan tiettyjä kaavoja, joihin mukaan ihmisen pitäisi elää ja tähän lankaan sitä ainakin kaikki kiltit ihmiset menevät. Periaatteella, että väliäkö sillä kuka oikeasti olet ja mitä haluat ja tahdot. Näin tästä maailmasta on saatu vaikea paikka elää. 

Tähän liittyy myös kotoa saatu malli ylisuojeleminen. Olen nimittäin lukenut ns. enkelikirjoista, joissa on ihan oikeata asiaa. Eräänkin tapauksen, jossa vanhemmat suojelivat lastaan yli kaiken. Asia, mitä he eivät voinetkaan lopulta suojella, oli että tämä lapsi päätti kuolla. Tällä haluan viestiä sitä, että tulee rakastaa lapsiaan ja läheisiin aidosti. Kannustaa ja tukea heitä elämän matkalla, mutta liika suojeleminen on liikaa. Esimerkiksi, että et voi lähteä sinne, siellä voi olla, vaikka mitä kauheata edessä. No, kysymys kuuluu tuleeko kuolla pystyyn vai kuolla onnellisena, jos näin on tarkoitettu. Pitää syntyä luonnostaan itsesuojeluvaisto, mutta se ei saa tarkoittaa, että elämä pitää jättää elämättä. Silloin ihminen opetetaan elämään pelkojen vallassa. Ne kaikki kauniit asiat voivat jäädä saavuttamatta elämästä ja se aito oikea elämä jää ns. elämättä.  

Kun päätät lähteä kulkemaan omaa polkua ja olet valmis ottamaan haasteen vasta. Olet ottanut erittäin tärkeät ensiaskeleet kohti vapautumista. Mitä se itse kullekin se polku tuo tulleessaan, niin kaikki tapahtuu ajallaan, tulette huomaamaan. Jollekin se voi olla uusi hiustyyli, jollekin opiskelu, työ ja jollekin se voi olla, vaikka blogin perustaminen ja saada näin toteuttaa itseään. Osalle se voi olla kokonaan ns. uusi elämä. Pitäisikö sanoa, että silloin olet vapautunut elämään. Se polku tulee kantamaan pitkälle, siitä alan olla pikku hiljaa ja varovaisesti varma. Mitä se on, niin sen tulee maailmankaikkeus aikanaan ohjaamaan ja näyttämään.

Rohkein mielin astelemaan uutta päivää kohti. Minun kohdallani tämä polku on ihan konkreettiset merkannut mm. viime kuukausina, että olen alkanut entistä enemmän liikkua luonnossa ja kuunnella omaa sydäntäni. Olen ruokkinut omaa sisäistä kauneuttani ja antanut sen vapaasti tulla esille maailmankaikkeudelle. Olen kohdannut matkallani uusia ihmisiä ja saanut uusia ystäviä. Olen muistanut kiittää saamastani matkasta. Tästäpä sitä onnellisuutta on alkanut virrata sydämeeni ja pimeys alkaa muuttua valoksi. Voisin sanoa näin, että valo tekee tuloaan. 

Kiitos tähän astisesta matkasta ja eläköön elämä.

Ihania ja välittömiä lapsuusmuistoja

Pitkästä aikaa näyttää syntyvän uusi blogikirjoitus aiheesta: ihania ja välittömiä lapsuusmuistoja. Tämä kertoo lapsuudestani niistä välittömistä ja iloisista muistoista, jotka palasivat mielen syövereihin tänään. Lapsuusmuistot liittyvät Runnin maisemiin ja serkkupoikien ja etenkin toisen serkkupojistani kanssa vietettyihin vapaa-ajan touhuihin ja kesiin.

Serkut asuivat kaupungissa ja minä kasvoin maaseudun rauhassa metsien keskellä. Olin perheen nuorin tytär ja sisarukseni olivat jo yhtä siskoa vaille muuttaneet pois kotoa, kun minä synnyin. Lapsuuteni kuului suurimmalta osin luonnossa liikkuen, yksin kaikenlaista touhua järjestäen mm. tikkaa saatoin heittää useita tunteja. Olin myös yli kaiken perhostyttö ja lähiseudun pellot, niityt ja ladot olivat minun arkea kesäisin.

Minulla oli neljä vuotta vanhempi serkkupoika, jonka kanssa meillä sujui touhut todella hyvin yksiin. Vietimme paljon aikaa yhdessä kesällä ja hiihtolomien aikaan. Tykkäsin nimittäin aina touhuta mieluummin poikien kanssa kuin tyttöjen, koska poikien kanssa leikit olivat välillä aika jännittäviä ja sitä tekemisen meininkiä oli paljon.

Rakentelimme serkun kanssa isoja mäkiä ja liuimme metsän siimekseen pulkalla yhdessä. Kerran serkkuni teki vaarallisen jutun ja rakensi ison lumitunnelin talon seinää vasten ja sanoi, että sinne vain. Minä ryömin tunnelin läpi ja vapisin, että putoaako lumi päälle ja sinnepä sitä tukehdun. Kun olin innostuva ja kiltti, ei kun menoksi ja selvisin. Toista kertaa en mennyt enää sinne ja sanoi, että mene itse ja taisi jäädä menemättä ja tunneli purettiin. Vietimme paljon aikaa myös Runnin Neulatammella ongella. Joesta nousi aina salakoita ongella, joita kissalleni pyydystettiin.

Kerran yläkerran vinttihuoneessa ollessamme huoneeseen eksyi lepakko ja voi sitä huutoa. Olimme rupeamassa nukkumaan ja meillä oli valkoiset lakanat. Eikös se lepakko koko ajan jahdannut meitä ihan urakalla ja syöksyi aina silmät kiiluen lakanoita kohti. Minä huusin, huusin. Äiti juoksi rappuja ylös ja huuti minun serkulle, että elä sitä tyttöä kiusaa ja leikataanko siellä jo päätä. Minä huusin, että ei, vaan täällä on itse lepakko vauhkona. No, äiti tuli ja sai hätistettyä lepakon pois huoneesta ja rauha laskeutui maahan.

Kävin välillä myös kaupungissa serkun luona. Matkustimme kesäisin TVH:n rekka-autolla, kun ne tekivät Runnilla tietä. Tuttu kuski lempinimeltään ”Nalle” otti meidät kyytiin. Serkun vanhemmat, kun olivat myös töissä TVH:lla ja siten juttu oli selvä. Oli minusta maaseudun tyttönä huikeata, kun pääsin käymään kaupungissa ja siinä rupesi jo jalkoja polttelemaan ja ilo oli ylimmillään. Kerrankin kaupungissa vetäistiin leija ilmaan teollisuuskylässä ja autot olivat ihmeissään, että mitä tuo porukka touhuaa ja varoivat, että leija ei tipu auton katolle.

Jotenkin, kun miettii näitä muistoja vielä, niin toteaisin, että sama tytön höpäkkö minä olen vieläkin. Kaipaan välittömyyttä, hauskuutta ja yllätyksiä. Toivon vähemmän negatiivisuutta ja enemmän positiivisuutta. Rakastan luontoa, aitoutta ja välittömiä ihmissuhteita.