Kun joulukuu koitti, kävimme isän kanssa yhdessä
kuusimetsässä. Usein muistan, että joulut olivat lumisia ja kahlasin reisiä
myöten lumihangessa etsien maailman kauneinta joulukuusta.
Halusin, että joulukuusi on erittäin tuuhea joka puolelta,
niinkään en tavoitellut suurta kuusta. Kyllä näin vain on positiivinen
mielikuva, että löysimme aina tai isä löysi kauniin ja tuuhean kuusen. Kuusi
haettiin yleensä lauhalla säällä, jotta neulaset eivät karisisi kesken joulun.
Kun vihdoin koitti jouluaatto. Heräsin aina ani varhain eli
n. klo 5.00 - 6.00 aamulla. Rynnistin kovalla vauhdilla joulukoristeita ja
-kynttilöitä hakemaan silloisesta varastosta, jossa niitä säilytettiin.
Muistanpa yhden joulun erityisesti hyvin, jolloin aamusta
varhain juoksin varastolle kynttilän kanssa etsimään koristeita. Tunsin siinä
niitä etsiessä, että ilmassa oli käryä. Kuinka ollakaan vaaleissa hiuksissani
oli pientä liekkien alkua. Juoksin siitä vauhdilla lumihankeen pyörimään. Hiukset
säilyivät muutamia hiushaivenia lukuun ottamatta palamatta.
Oliko "Suojelusenkelini" läsnä ja varoitti minua?
Kyllä. Sen olen saanut onneksi kokea monissa elämän tilanteissa.
Kiire oli yllä pienellä tontulla saada joulutunnelmaa. Tästä
syntyi joulumuistoni parhain. Luonnon joulukuusi kodissamme toi pienelle
tontulle iloa.
Nyt on ensimmäinen joulu, kun isä katselee tyttärensä maailman kauneimpaa joulukuusta pilven reunalta. Hyvää joulua isä sinne taivaaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti