Parhaat lapsuuden joulumuistoni

Kun joulukuu koitti, kävimme isän kanssa yhdessä kuusimetsässä. Usein muistan, että joulut olivat lumisia ja kahlasin reisiä myöten lumihangessa etsien maailman kauneinta joulukuusta.

Halusin, että joulukuusi on erittäin tuuhea joka puolelta, niinkään en tavoitellut suurta kuusta. Kyllä näin vain on positiivinen mielikuva, että löysimme aina tai isä löysi kauniin ja tuuhean kuusen. Kuusi haettiin yleensä lauhalla säällä, jotta neulaset eivät karisisi kesken joulun.

Kun vihdoin koitti jouluaatto. Heräsin aina ani varhain eli n. klo 5.00 - 6.00 aamulla. Rynnistin kovalla vauhdilla joulukoristeita ja -kynttilöitä hakemaan silloisesta varastosta, jossa niitä säilytettiin.

Muistanpa yhden joulun erityisesti hyvin, jolloin aamusta varhain juoksin varastolle kynttilän kanssa etsimään koristeita. Tunsin siinä niitä etsiessä, että ilmassa oli käryä. Kuinka ollakaan vaaleissa hiuksissani oli pientä liekkien alkua. Juoksin siitä vauhdilla lumihankeen pyörimään. Hiukset säilyivät muutamia hiushaivenia lukuun ottamatta palamatta.

Oliko "Suojelusenkelini" läsnä ja varoitti minua? Kyllä. Sen olen saanut onneksi kokea monissa elämän tilanteissa.

Kiire oli yllä pienellä tontulla saada joulutunnelmaa. Tästä syntyi joulumuistoni parhain. Luonnon joulukuusi kodissamme toi pienelle tontulle iloa. 

Nyt on ensimmäinen joulu, kun isä katselee tyttärensä maailman kauneimpaa joulukuusta pilven reunalta. Hyvää joulua isä sinne taivaaseen. 

Kosketuksen voima

Jotenkin vain tuntuu, että minun on ainakin yksi aihe kirjoitettava blogiin aiheesta kosketuksen voima. Nimittäin minusta sillä on suuri vaikutus ihmisen hyvään oloon. Asia, jota ei osata arvostaa liikaa. Se voi olla jopa parempi kivun lievittäjä kuin lääke. Kosketus tuottaa mielihyvää ja keho reagoi kosketukseen, jota mikään lääke ei voi korvata. Niin sairaan, ikääntyvien kuin lasten hoidossa tämä asia on erityisen tärkeää, mutta myös ihan arjessa. Valitettavasti tätä asiaa ei pidetä niin tärkeänä, että ainakin ikääntyvien hoidossa tämä usein unohdetaan. Syynä tässä valitettavasti on, että raha on vallalla. On tietenkin poikkeuksiakin, joissa ymmärretään tämän asian merkitys ja silloin voisikin sanoa, että raha tuo runsautta. Kun työtä tehdään sydämestä käsin niin saa siinäkin raha virrata, mutta se voi virrata jopa runsaammin. 

Suomi on länsimaiden joukossa erityisen kosketusta välttelevä maa. Kosketuksen terveysvaikutuksia on tutkittu lukuisissa tutkimuksissa. On jopa esitetty, että jonkinlaisen hieronnan tulisi sisältyä yleisiin terveyssuosituksiin ravinto- ja liikuntaohjeiden tapaan. Joskus riittää kun pysähtyy vain hetkeksi ja on vahvasti läsnä. Taputus olkapäälle tai kämmenselälle, käden ottaminen omaan käteen ja rohkaiseva hymy eivät vie paljon aikaa, mutta voivat jättää ikimuistoisen jäljen.

Miten mukavaa on esimerkiksi mennä kampaajalle, kun joku muokkaa sinun hiuksiasi. Se käynnin jälkeen olo on virkeä. Muistan tässä yhteydessä hyvän muiston lapsuudesta. Nimittäin isä ”paplaroi” äidille aina kaksi kertaa viikossa äidin hiukset. Isä tykkäsi aina, että äidillä on kauniit hiukset, niin ne tulee olla myös kauniisti laitettuna. Miten huomaavaista se olikin. Itse pidän intialaisesta päänhieronnasta, siinä jotenkin tulee hyvin esille se kosketuksen voima ja rentouttaa. Kun taas perinteinen hieronta saa minut voimaan todella huonosti ja lihakset pakenevat.

Mielestäni pienillä asioilla voisimme arjessa toinen toistamme huomioida, mutta ilmeisesti yhteiskunta on meitä muokannut, että ei sekään ole tarpeellista. Tulee vain mieleen, että onko tällä kaikella yhteyttä tähän meidän maailmaan, missä elämme. 

Joulumuistot palaavat nykyhetkeen tunteet mukanani

Olen miettinyt tässä, että eikö sitä tälle viikolle synnykään mitään kirjoitettavaa tai aihetta tupsahda tulla. Täytyy sanoa tässä asiassa, että kaikki ajallaan ilman mitään pakkoja. Tänään sen vain tulla tupsahti tunne ja sen myötä kirjoittamisen aihe. Sain niin voimakkaan tunteen, että työkaveri katseli ihmeissään minua. Kerroin, että tiedätkö mitä. Minä tunsin juuri kehossani lapsuuden jouluista kävelymatkan kummin luokse viemään joulutervehdystä kukan kera. Keho reagoi todella voimakkaasti ja tunsin täysin sen tunteen, kun astelin kylätietä heiluttaen kukkapussia kädessäni. Iloiset askeleet kiitivät kohti kummilaa. Ovi avautui ja kummi sanoi, että sinä se vain jaksat joka joulu tulla toivottamaan hyvää joulua kukan kera.

Tämän päivän kokemani tunne oli niin ihana ja onnellinen hetki.  Tiedän, että moni haaveilee niistä lapsuudensa jouluista, mutta muistojahan ne ovat. Se, mikä on ihanaa, että voi aikuisena kokea vielä näin voimallisia tunteita: silmissä hehkua, tunteiden läikähdyksiä ja häivähdyksiä on sitä parasta hyvää oloa. Voin todeta, että tämä syksy on ollut erityisesti voimallinen matka omaan sisäiseen Päiviin.

Työkaveri kertoi kahvilla tänään, että radiossa on sanottu, että Kuopiossa on ollut auringonvaloa peräti 12 minuuttia marraskuun aikana. Minä olen kokenut omaa sisäistä valoa niin marraskuun kuin koko syksyn. Auringonvalon vähäisyyskään sitä ei ole poistanut minusta, vaikka myös surua on tämä syksy tuonut tullessaan kuten viime syksykin. Olen pystynyt silti käsittelemään asioita ja luulenpa, että tämä kirjoittaminen on ollut yksi minulle vapauttava tekijä.

                         Lieneekö tämä kaikki sitä oman sydämen avautumista?